Moro Mansesta!

Ainejärjestömme Boomi ry järjesti eilen Tampereella Suomen suurimman opiskelijatapahtuman Hämeenkadun Appron, jossa fuksit eli smurffit olivat töissä. Lippuja tapahtumaan myytiin yli 10 000, joten hommaa riitti enemmän tai vähemmän jokaiselle. Kyseessä on siis tapahtuma, jossa suoritetaan ”akateemisia tutkintoja” keräämällä leimoja suoristuspassiin. Leimoja saa virallisista suorituspaikoista, esimerkiksi baareista, ravintoloista tai suorittamalla erilaisia aktiviteettejä. Suoritusaika on tutkinnosta riippuen neljä tai viisi tuntia, ja kun leimat on kerätty, passi vaihdetaan tutkintoa vastaavaan haalarimerkkiin. Kierroksen jälkeen iltaa siirrytään jatkamaan virallisiin jatkopaikkoihin, joissa osa meistä smurffeista toimi muun muassa lippujen tarkastajina.

Illalla satoi vettä, joten kuvien laatu on aika surkea. Jokaiselle smurffille oli etukäteen annettu työtehtävä. Suurin osa oli töissä Keskustorilla, ja siellä minäkin olin vahtimassa pomppulinnaa, ettei siellä ole samaan aikaan liian montaa ihmistä ja ettei kukaan pompi kengät jalassa. Työ oli siis todella leppoisaa seisoskelua ja oli hauskaa seurata iloisia approilijoita.

Pomppulinnan lisäksi meitä smurffeja työskenteli myös muissa ”hupijutuissa”, kuten sumopainissa ja rodeohärkää muistuttavassa surffilaudassa. Tänä vuonna Happroilla oli mahdollisuus hypätä benjihyppy, mutta onneksi meidän ei tarvinut olla siitä vastuussa. :D

Ulkona oli vain kuusi astetta lämmintä, joten onneksi laitoin päälleni kunnolla vaatetta ja otin lisää mukaan. Työntekijöille oli järjestetty hyvät eväät ja kahvia sai hakea niin paljon kuin halusi, joten ilta kului mukavasti vaikka vettä satoikin. Palkinnoksi työpanoksestamme saamme palkintobileet ja Happron himoitut ”erikoishaalarimerkit”, jonka voi saada vain oltuaan töissä Hämeenkadun Approssa. Juttujen mukaan innokkaimmat merkkien keräilijät ovat valmiita maksamaan kyseisistä merkeistä ihan kelpo summia, mutta meitä on neuvottu olemaan myymättä omiamme. ;)

Ensi viikko on mun eka tenttiviikko, joten seuraavassa postauksessani on varmaan luvassa hieman tenttijuttuja.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Inka

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Jyri

Kaksi kuukautta töissä ja yksi lomalla

Moikka taas pitkästä aikaa! Allekirjoittanut bloggailija on viimeiset kuut ollut työntouhussa ja viettänyt toki myös ansaittua kesälomaakin. Ohessa hieman kuulumisia viimeisiltä...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää