• Kauppatiede
  • Valmennuskeskus

Loma on ihmisen parasta aikaa! Loma on aina kiva aloittaa raskaan uurastuksen jälkeen, kun tietää, että on antanut kaikkensa. Lomalta arkielämään palaaminen on taasen hyvin vaikeaa. Tuntuu kuin käytettävissä ollut aika olisi mennyt ohi sormia napsauttamalla, eikä varsinaisesti mitään ole jäänyt käteen. Juuri se lomassa ideana onkin! Lomalla tulee ottaa rennosti, olla saamatta maailmaa mullistavia asioita aikaan ja vain nauttia vastuuttomasta elämästä.

Valitettavasti oma lomani ei kuitenkaan ihan näin vapauttava ole ja toisaalta pelkästään sohvalla makoilu, tai netissä surffailu käyvät pitemmän päälle pitkästyttäväksi. Jouluapulaisena Stockmannilla myyjänä ollessa puuhaa riittää päivästä riippumatta. Jouluviikolla esimerkiksi kaupan auettua aamu 8:lta vain 5 minuuttia ehtii kulua, kunnes lihatiskimme takana oli noin varovaisesti arvioituna 50 ihmistä jonottamassa joulukinkkuja. Kiire ei helpota välipäivinäkään, jolloin ihmiset tekevät uuden vuoden ostoksiansa. Tähän vielä lisätään alkuviikon inventaario, jossa koko tavaratalo käytiin läpi. Yksi maito, kaksi maito, kolme..*krooh pyyh*.

Lomalla olen kuitenkin ehtinyt hoitaa järjestelyitä vaihtoa varten. Kamat alkavat olemaan kasassa ja muuttoautot kuljettavat omaisuuttani eripuolille Oulua. Pankissa olen käynyt hoitamassa arkipäiväiset vakuutus- ja tiliasiat, sekä yliopistolta on saatu anottua apurahat lähtöä varten (apurahan määrä muodostuu kuukausista, jotka viettää vaihdossa. Esimerkiksi 5kk tarkoittaa 1100€, joka maksetaan ennen vaihtoon lähtöä). Lentolipun kun saisi vielä ostettua, niin homma alkaisi olemaan pulkassa :).

Vuoden viimeisinä päivinä on myös hyvä pohdiskella itsekseen kulunutta vuotta ja ynnätä plussat ja miinukset. Plussaa vuodesta omalta kohdaltani ovat ehdottomasti päätös lähteä vaihtoon ja kuluneen syksyn opiskelumotivaatio, joka oli vaikeimpinakin hetkinä korkealla verrattuna edelliseen syksyyn. Miinuksena taasen voisin mainita kesän, koska tuolloin kesätöitä ei varsinaisesti ollut, eikä opiskelutkaan paljoa silloin edennyt. Tuleekin toivoa, ettei tuleva kesä ole yhtä huono, vaan jotain saisi myös aikaiseksi.

Näihin tunnelmiin hyvästelemme vuoden 2010.

Teemu

 

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Jyri

Kaksi kuukautta töissä ja yksi lomalla

Moikka taas pitkästä aikaa! Allekirjoittanut bloggailija on viimeiset kuut ollut työntouhussa ja viettänyt toki myös ansaittua kesälomaakin. Ohessa hieman kuulumisia viimeisiltä...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää