• Kauppatiede
  • Valmennuskeskus

Kesäkuun ensimmäinen maanantai klo 8.00: Aika lähteä töihin. Matkallani toimistolle yritän muistella mitä kaikkea sain viime kesänä aikaiseksi, kun olin harjoittelijana samaisessa yrityksessä. Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, yritys toimii Oulussa ja on keskittynyt tarjoamaan asumis- ja hoitopalveluita kehitysvammaisille ihmisille. Tämä huomioiden työtehtäväni tulivat olemaan siis enemmän kuin haasteelliset. Vaikka työskentelinkin viime kesänä samassa yrityksessä, nyt kuitenkin tunsin olevan suuremmassa roolissa kuin vuosi sitten. Minut oli palkattu ja nyt minun tuli lunastaa ansaitsemani paikka kyseisessä työyhteisössä.

Saavuttuani paikalle kävimme läpi yrityksen toimitusjohtajan kanssa tulevia asioita, joita hän halusi minun suunnittelevan ja tekevän. Useat työtehtävä tunnustivat alkuun olevan kovinkin ympäripyöreitä, kuten esimerkiksi yrityksen ”henkilöstöstrategian” luomista (ai minäkö?). Osa tehtävistä taasen tuntui olevan enemmänkin kuin selviä (miten teillä ei vielä ole tätä käytössä, tämähän on itsestään selvä asia?). Keskustelun jälkeen minulla oli käsissäni tehtävälista, joka tuli olla mahdollisuuksien mukaan valmis, kun ennen kuin 6 viikkoa sopimusajastani tulisi täyteen.

Muutaman päivän kuluttua olin päässyt jo ns. työn tekoon käsiksi. Olin saanut oman toimistohuoneeni ja työni oli enemmän tai vähemmän itsenäistä. Heti alkuun oli selvää, että mikäli haluan pyrkiä toteuttamaan kaikki johtajan pyytämät tehtävät listastani, tulee minun pystyä aikatauluttamaan tehtäväni. Samalla yritin myös priorisoida saamani tehtävät niin, että mikäli kävisinkin niin, etten ehtisi kaikkia tehtäviä tekemään, olisi edes tärkeimmät asiat valmiina.

Työn ohessa kävin useita keskusteluita keskijohdon kanssa siitä, miten he näkevät yrityksen toiminnan ja samalla pyrin kartoittamaan henkilöstöresursseja ja valmiuksia tuleville muutoksille, joita minun tuli pystyä saamaan aikaan. Suurimpana yksittäisenä haasteena minulla oli luoda yritykselle Intranet, jotta yrityksen sisäinen viestintä saataisiin tehokkaammaksi. Äkkiseltään homma kuulostaa helpolta, eikun vain luomaan nettisivu, jonne ihmiset alkavat siirtämään tietoa ja tiedotteita. Kuitenkin keskusteluiden jälkeen huomasin, ettei homma ollutkaan niin yksinkertainen kuin voisi luulla. Mikäli joku on joskus aikaisemmin kuullut käsitteen ”muutosvastarinta”, tietää mistä asiassa voisi olla kysymys. Itse olen opiskellut asiaa koulunpenkillä, mutta nyt asia oli ihan oikeasti minun mietittäväni oikeassa elämässä ja yrityksessä.

Haastavien tehtävien lisäksi sain myös ehkäpä hieman onneksikin, vähemmän aivonystyröitä vieviä tehtäviä. Tästä esimerkkinä yrityksen nettisivujen päivittäminen, lomakkaiden uudestaan muotoilua ja uusien palveluiden budjettilaskelmointia. Olinkin ripotellut näitä pienempiä tehtäviä isojen ja suunnittelua vaatien tehtävien väliin, jottei ensimmäiset viikot menisi vain kynän pyörittämiseen ja tyhjän paperin tuijottamiseen.

Kesä kuluikin leppoisissa merkeissä toimistossani ja läppärillä työskennellessäni. Tein vain 6 tuntista päivää, joten korvaus, jonka työstäni sain, oli hyvässä suhteessa työmäärään. Samalla pystyin nauttimaan Suomen kesästä, vaikka se tänä vuonna olikin kovin kylmä ja sateinen. Kun 6 viikkoa olivat kuluneet, olin saanut suurimmat ja tärkeimmät tehtävät tehtyä. Loppupalaverissa kävimmekin erittäin positiivisen keskustelun yrityksen toimitusjohtajan kanssa työjaksosta ja sain paljon kiitosta siitä, mitä olin saanut aikaiseksi. Palaverin lopuksi johtaja totesi, (ehkä myös hieman kohteliaisuuttaankin) että mikäli heillä vain olisi resursseja palkata minut, olisi heillä minulle käyttöä. Kommentti itsessään, vaikkei siitä mitään konkreettista hyötyä ollutkaan, tuntui hyvältä ja parhaalta kiitokselta sille, mitä olin saanut kesän kuluessa aikaiseksi.

Työjakson jälkeen alkoikin valmistelut tulevalle syksylle ja Yhdysvallan reissulle. Luvassa oli mm. viisumin anominen, lentolippujen ostaminen, tavaroiden pakkaaminen ja ihmisten hyvästely. Onneksi kuitenkin suurimmat paperityöt oli tehty jo talven aikana, joten suurimmat paperisodat olivat takanapäin. Kaikelle tälle minulla oli aikaa noin 6 viikkoa, joten kiire ei missään vaihessa onneksi yllättänyt.

Teemu

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mitä kuuluu?

Moi pitkästä aikaa! Mun toisen opiskeluvuoden syksy lähestyy kovaa vauhtia loppuaan. Itse asiassa kaikki perinteiset tentit ovat nyt jo takanapäin, ja jäljellä on enää...

Lue lisää