Kesän kuluessa etsiskelin useampaan otteeseen sopivia lentoja kohdekaupunkiini. Tällä kertaa tehtävä olikin hieman haasteellisempi, kuin mitä ensimmäisellä vaihtoreissulla Ranskassa. Lopulta lentoreittini oli seuraava: Oulu-Helsinki-Frankfurt-Charlotte(NC)-Huntington(WV). Arvioitu lentoaika 17 tuntia, matkustusaika yhteensä 30 tuntia ja kulkuvälineenä 4 eri lentokonetta.

On Torstai 23.8. Herätyskello soi 4:30. Yöunet ovat olleet katkonaiset, mikäli niitä uniksi voi edes kutsua. Väsymys ja jännitys kamppailevat rintarinnan olotilasta, kun yritän saada jotain syötyä ennen lentokentälle lähtöä. Pitkä matka on alkamassa.

Heti lentokentälle päästyäni alkaa pienimuotoinen neuvottelutilanne check-in pisteessä virkailijan kanssa. Kävi ilmi, ettei Finnair tee yhteistyötä American airlinesin kanssa, joten joudun lunastamaan matkatavarani Saksassa ja ”chekkaamaan” itseni uudestaan sisään. Onneksi olin löytänyt sellaiset lennot, joiden vaihtovälit olivat sopivan pitkiä, joten suurempaan paniikkiin ei ollut aihetta.

Ensimmäinen lento Oulusta Helsinkiin on helppoa kauraa. Ihmetyksekseni Finnair ei tarjoa lennolla mitään syömistä. Luulisi nyt, että edes sämpylän olisi saanut, kun kyseessä ei ole kilpaileva halpalentoyhtiö Norjasta. Helsinki-Vantaalla vaihtoaikaa on reilusti, joten odottelemiseen on aihetta. Läppäri siis auki ja päivitetäänpäs Facebook-status ”Nyt mennään.”.

Helsinki-Frankfurt –lento menee myös mukavasti. Tällä kertaa saadaan myös jotain syömistä, ja mukaan ottamani taskupokkari varmistavat kevyen 3 tunnin lennon sujuvuuden. Saksalaiseen tehokkuuteen luottaen onnistuin perille päästyäni löytämään oikean laukkuhihnan nopeasti ja olinkin hetken päästä jo etsimässä seuraavan koneeni terminaalia. Tällä kerta check-inni oli hieman erillainen. Jo odotusjonossa Amerikkalaistaustainen naishenkilö kysyy matkani tarkoitusta ja samalla hän uteli matkalaukkujeni sisältöä. Tämän lisäksi sain käsiini maahantulokortin, joka tuli täyttää ennen yhdysvaltoihin pääsemistä.

Yhdeksän seuraava tuntia kului lentäen yli Atlantin. Aika kului hyvin elokuvien, nukkumisen ja syömisen toimesta. Odottaminen ei itseasiassa ehtinyt käydä tylsäksi, olenhan lentänyt aikoinani Japaniin, jolloin lentoaika oli muhkeat 12 tuntia. Tämän kertainen lento tuntuikin ”lyhyeltä”. Kun vihdoin pääsin Charloten lentokentälle oli seuraavaksi edessä viisumin tarkastus ja maahantuloselvityksen tekeminen. Jonottaminen oli yllättävän tuskaista. Lämmin elokuinen sää ja satojen muiden ihmisten läsnäolo jonossa, ei tehnyt oloani yhtään mukavaksi. Noin tunnin kuluttua olin päässyt jonosta läpi ja seuraavaksi olikin tarkoitus löytää viimeinen lentoportti. Tähän mennessä matkaa oli takana noin 26 tuntia.

Viimeinen lento kului nopeasti. Noin tunnin mittainen pyrähdys meni silmänräpäyksessä ja sitten oltiinkin jo perillä. Lentokentällä vastassa oli kaksi naispuoleista henkilö, jotka tarjosivat kyydin campukselle. Sitä ennen he kuitenkin käyttivät minua Walmartissa, sillä minun tarvitsi kuulemma ostoo itselleni tyyny, peitto ja lakanat, sillä koulun puolesta näitä ei tarjottu. Pitkän reissun jälkeen pääsin siis vielä shoppailemaan keskellä yötä ja kiinnostus olikin sen mukainen. Kun vihdoin pääsimme asuntolaan, jouduin vielä täyttämään jonkilaisia lappuja siitä mistä olen kotoisen jne jne. En siinä kaikessa väsymyksessä ymmärtänyt puoleksikaan, mitä olin allekirjoittamassa, mutta toivoin, että kaikki olisi kunnossa. Huoneeseeni päästyäni tapasin nopeasti vielä huonekaverini, joka vaikutti äkkiseltään mukavalta pojalta. Kaiken tämän jälkeen rojahdin uuteen sänkyyni. Olen perillä, väsynyt, mutta samalla myös onnellinen.

Ja tästä se sitten alkaa.

Teemu

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Jyri

Kaksi kuukautta töissä ja yksi lomalla

Moikka taas pitkästä aikaa! Allekirjoittanut bloggailija on viimeiset kuut ollut työntouhussa ja viettänyt toki myös ansaittua kesälomaakin. Ohessa hieman kuulumisia viimeisiltä...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää