• Kauppatiede
  • Reeta Reivinen

Nyt kun suurin osa vuoden kylterikokelaista on saanut startattua luku-urakkansa, on aika puhua niistä esteistä, joihin useimmat matkan varrella törmäävät. Omalta kohdaltani pystyin tunnistamaan kolme suurta kompastuskiveä, joita kannattaa yrittää kiertää keinolla millä hyvänsä.

Ensimmäisenä on pakko mainita yliluonnollisen täydellinen kurssikaveri. Tunnistat varmasti tämän yksilön. Hän on aina hyvissä ajoin valmennusluennolla paikalla kyselemässä opettajalta epäselvistä asioista tai vertailemassa lukumääriään muiden kanssa. Hän istuu eturivissä eikä pelkää nostaa kättään pystyyn ja esittää kommentteja. Hänen keskittymiskykynsä on täydellinen ja hän kuuntelee koko tunnin kuin transsissa muistiinpanoja tehden välillä Redbullia hörpäten. Hän saa kaikista harjoituspääsykokeista erinomaisen tuloksen, mutta pyrkii aina parempaan. Ja hän suuntaa joka ikiseltä luennolta suoraan kirjastoon ja pysyy siellä sulkemisaikaan asti. Onko tällainen kurssikaveri uhka vai mahdollisuus? Sen saat itse päättää. Mielestäni näistä valioyksilöistä kannattaa ottaa oppia, mutta ei missään nimessä lannistua heidän suorituksistaan. Jokainen oppii omalla tavallaan eikä itseään kannata kuluttaa puhki ennen h-hetkeä. On tärkeää suunnitella itselleen sopiva lukurytmi (jonka pystyy ylläpitämään loppuun asti).

Toinen mahdollinen kompastuskivi on aika – olisi niin paljon muutakin tekemistä kuin istua nenä kiinni kirjassa. Totta, mutta itse pyhittäisin nämä reilut kaksi kuukautta pääsykokeelle. Se ei tarkoita sitä, ettei tekisi mitään muuta kuin lukisi. Tottakai välissä ehtii harrastaa ja nähdä kavereita, mutta pääsykokeisiin opiskelun tulisi olla ykkösprioriteetti. Varsinkin kesän lähestyessä lukemisen vaihtoehtoiskustannukset kasvavat, kun aurinkoinen sää houkuttelee pois kirjaston penkiltä. Tällöin kannattaa viettää mahdollisimman paljon vapaa-ajasta rannalla tai muualla ulkoilmassa, mutta ei antaa kesäilmojen häiritä lukuprosessia.

Viimeinen ja suurin kompastuskivi olet sinä itse. Olenko tarpeeksi hyvä? Riittääkö aika? Miksen vieläkään ymmärrä täydellisen kilpailun logiikkaa? Kun tällaiset kysymykset hiipivät mieleen, on aika ottaa tauko lukemisesta ja motivoida itseään. Kaikilla on mahdollisuus päästä kouluun ja on turha ruveta nakertamaan omaa itsetuntoaan. Näitä epätoivon tunteita ei kannata kuitenkaan liikaa pelästyä, koska niitä tulee kaikille. Tärkeintä on keskittyä olennaiseen eli omaan opiskeluunsa ja yrittää pitää motivaatio huipussaan aina kesäkuun puoleenväliin asti!

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mitä kuuluu?

Moi pitkästä aikaa! Mun toisen opiskeluvuoden syksy lähestyy kovaa vauhtia loppuaan. Itse asiassa kaikki perinteiset tentit ovat nyt jo takanapäin, ja jäljellä on enää...

Lue lisää