• Kauppatiede
  • Sari Lakeus

Lukutapoihin on mahdotonta antaa geneerisiä, kaikille sopivia vinkkejä. Tässä kuitenkin kerron, miten itse luin pääsykokeeseen.

Miten luin?

Lukiessani tein paljon muistiinpanoja, jotka nopeuttivat oppimistani ja vähensivät tarvetta lisätä kirjojen pänttäämistä. Tein joistakin asiakokonaisuuksista myös piirroksia, jotka hahmottivat konseptia. Pääsykokeessa muistinkin parhaiten ne piirtämäni rumat kuvat enkä lauseita! :D Lisäksi käytin muistiinpanoissani paljon nuolia ja muita töherryksiä, jotka ilmensivät asioiden syy-seuraussuhteita. Tein myös itse kirjoihin alleviivausten lisäksi viittauksia ja merkintöjä valmennuskurssien luennoilla. Pääsykoekirjani olivatkin kevään jälkeen niin täynnä sotkua, ettei niistä saanut enää selvää. Ne, jotka sanovat, että sotkettu kirja tuo opiskelupaikan varmemmin, ovat täysin oikeassa: alleviivaukset ja muut töherrykset kertovat perehtymisestä asioihin. Lukemisen ohessa täytyy muistaa myös muu elämä. Itse jätin kaverieni tapailut vähemmälle, mutta säilytin liikunnan harrastamisen kuitenkin lukemisen ohella. Tämä oikeasti pelasti kevääni, sillä muuten olisin ollut aivan jumissa siitä kaikesta istumisesta. Myös lukiessa tunnin välein pidetty venyttelyhetki auttoi kummasti, ja sen jälkeen myös aivot olivat virkeämmät.

Missä luin?

Aluksi kokeilin kotona lukemista, mutta eihän siitä mitään tullut kun kaiken metelin ohella keskittyminen herpaantui mielenkiinnon suuntautuessa kaikkialle muualle paitsi pääsykoekirjaan. Päätin siis suunnata kirjastoon. Kannattaa kuitenkin myös miettiä missä kirjastossa lukee: itse sain traumat lähikirjastostamme juopottelevien ukkojen ja huutavien lapsien vuoksi. Päädyin siis suureen ja hiljaiseen Helsingin yliopiston kirjastoon Kaisaniemeen, joka osoittautuikin erinomaiseksi paikaksi! Siellä näin samalla monia muita lukemassa samoja pääsykoekirjoja, mikä lisäsi motivaatiotani hurjasti.

Milloin luin?

Olen aamuvirkku ihminen, eli heti aamusta kirjastoon! Luin n. klo 9-16 arkisin, (silloin kun ei ollut luentoa) viikonloppuna hieman eri aikaan tai vaihtoehtoisesti keskityin tehtävien tekoon. Luentopäivinä en päntännyt yhtä paljoa, vaan luennon jälkeen tein mieluummin tehtäviä kevyempänä iltapäivähommana. Luennot sijoittuivat klo 9-13 väliin, minkä jälkeen usein salin kautta suuntasin kotiin ja illalla keskityin tehtävien ohessa seuraavaan luentoon valmistautumiseen.

Kuinka monta kertaa kirjat luin?

Luin kirjat n. 3-4 kertaa, tosin neljäs lukukerta oli lähinnä vaikeiden asioiden pohtimista eikä sivu kerrallaan -puurtamista. Ensimmäisellä kerralla tosiaan vain luin kirjat läpi jo ennen valmennuskurssia, mutta jo toisella lukukerralla kannattaa tehdä muistiinpanoja. Kolmannella kerralla kertasin asioita sitten kirjan, muistiinpanojen sekä valmennuskurssin diojen kanssa ja treenaten vaikeita asioita.

Mitä paremmat muistiinpanot ensimmäisellä kerralla tekee, sen vähemmän tarvitsee päntätä kirjoja ulkoa! Tosin tässä kaikilla on oma tapansa, osa ihmisistä lukee kirjat 7 kertaa ja jotkut vain 1-2 kertaa päästen silti sisään kauppikseen.

Jokaisella on oma tyylinsä oppia, mutta tärkeintä on säilyttää motivaatio koko kevään ajan! Enää puolitoista kuukautta jäljellä. Jaksamista kaikille lukemiseen. :)

Sari

Moikka, olen 21-vuotias kolmannen vuoden laskentatoimen kauppisopiskelija Helsingistä. Ylioppilaaksi kirjoitin 2013 keväänä Pohjois-Haagan yhteiskoulusta, mutta pääsykoekevät on vielä hyvin muistissa. Päätin hakea Valmennuskeskukseen tutoriksi, jotta voisin jakaa tietoani näistä asioista teille muillekin!

Blogissa ajattelin kertoa ainakin omasta pääsykoehakemisestani ylä- ja alamäkineen sekä mahdollisesti myös kauppiksessa opiskelusta ja mursuvuoden riennoista. Kirjoittelen myös vaihto-opiskelustani Australiassa, mikä tuo vähän vaihtelua tavallisiin blogiteksteihin.

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mitä kuuluu?

Moi pitkästä aikaa! Mun toisen opiskeluvuoden syksy lähestyy kovaa vauhtia loppuaan. Itse asiassa kaikki perinteiset tentit ovat nyt jo takanapäin, ja jäljellä on enää...

Lue lisää