Kasvatustiede ja opettajankoulutus  •  20.09.2019

Uusia tuulia!

Heippa kaikille!

Olen Anni ja aloitan nyt kirjoittamaan blogia opinnoistani kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Opiskelen Helsingin yliopistolla ja pääaineenani on erityispedagogiikka. Kasvatustieteiden opiskelemisesta bloggailee tänä vuonna myös Katri, joka opiskelee Turun yliopistossa. Tässä blogitekstissä esittelen itseni ja kerron siitä, kuinka opintoni ovat alkaneet.

Asun Tikkurilassa, josta on helppo kulkea junalla Helsinkiin opintojen pariin. Elämäni pyörii paljon opintojen ympärillä, mutta vapaa-ajallani koitan puuhailla kaikkea sellaista, joka tuo vastapainoa opiskeluille. Pidän liikunnasta monessa muodossa ja se on lähes päivittäinen osa elämääni. Myös kokkaileminen saa ajatukseni opinnoista muualle. Bravuurini onkin mutakakku, jonka voimin jaksan taas opiskella!

Opinnot alkoivat elokuun viimeisellä viikolla orientaatioviikon merkeissä, josta päällimmäisenä jäivät mieleen tuutoriemme järjestämät moninaiset tapahtumat ja tutustuminen muihin fukseihin (fuksi= ensimmäisen vuoden opiskelija korkeakoulussa). Meitä erityispedagogiikan fukseja, jotka aloittavat kandiohjelmassa, on Helsingissä vain 25, joten tutustuminen ja ryhmäytyminen on ollut melko nopeaa ja olemmekin jo nyt yhteisöllinen joukko. Tutustumisen lisäksi orientaatioviikolla oli paljon info- ja tervetulotilaisuuksia sekä muutamia ensimmäisiä luentoja, joten viikko oli hyvin intensiivinen.

Syyskuun alussa alkoi ensimmäinen periodi. Olen ollut hyvin innoissani, kun opinnot alkoivat orientaatioviikon jälkeen kunnolla. Meillä kurssit koostuvat ainakin nyt ensimmäisessä periodissa luennoista ja ryhmätapaamisista.

Luennot ovat ehkä se, mitä yliopisto-opinnoista tulee monelle ensimmäisenä mieleen. Siellä kuunnellaan luennon puhujaa ja tehdään muistiinpanoja. Ryhmätapaamiset muistuttavat mielestäni opiskelua lukiossa tai yläasteella: kokeilemme asioita käytännössä, teemme ryhmä- ja paritöitä, pohdimme asioita yhdessä ja saamme perinteisiä opettajan osoittamia kotitehtäviä.

Näiden lisäksi kursseihimme kuuluu opintokäyntejä. Olen esimerkiksi menossa tutustumaan vankilakouluun, valmistavaan luokkaan sekä Opetushallitukseen tapaamaan alan asiantuntijaa. Näistä voisin kertoa blogissa myöhemmin tarkemmin.

Summa summarum: Opiskelut tuntuvat ainakin näin aluksi hyvin monipuolisilta ja olen innoissani alkaneesta fuksisyksystä! Paljon on kaikkea uutta ja mielenkiintoista tässä syksyssä!

-Anni

Anni U

Olen 22-vuotias Tuusulan Kellokoskelta lähtöisin oleva erityispedagogiikan opiskelija. Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta Helsingin yliopistossa tavoitteenani päätyä laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Opintojen ohella teen sijaisuuksia kouluille sekä kokkailen ja harrastan liikuntaa. Blogipostauksissani kerron esimerkiksi opinnoistani, omasta hakuajastani sekä annan vinkkejä opiskeluun!

Toivottavasti postaukseni inspiroivat ja antavat kuvaa siitä, millaista erityispedagogiikan opiskelu voi olla! Instagramista minut löytää nimellä @annierkka.