Kasvatustiede ja opettajankoulutus  •  06.03.2019

Laskiaisriehan fiiliksiä 2019

Eilen vietettiin Laskiaistiistaita, mikä tarkoittaa myös opiskelijoiden laskiaisriehaa. Joka vuosi pääkaupunkiseudun opiskelijat kokoontuvat tähän aikaan Ullanlinnanmäelle kisaamaan itsetehdyillä kelkoilla ja pulkilla, sitä kenellä on kaikkein vaikuttavin lasku. Olen yleisön muodossa osallistunut tapahtumaan jo parina vuonna ja tunnelma on aina yhtä hyvä. Tänä vuonna kaikkein vaikuttavimpia mäenlaskuja oli mm. piraattivene, joka laski mäkeä eeppisesti alas Pirates of the Caribbean –musiikin tahdissa. Yleisön kannattaa tätä akateemista mäenlaskua seuratessaan myös pysyä valppaana, koska hankalasti ohjattava kelkat saattavat ryminällä laskea vähän maalista vinoon ja suoraan yleisön syliin. Mäkeä saa tietenkin myös itse laskea ja opiskelijahaalarit soveltuvat siihen mainiosti. Täytyy vain muistaa tuoda oma pulkka. 🙂

Laskiaisriehassa myytiin ruokaa sekä haalarimerkkejä ja eri järjestöjen kojuja oli vaikka minkälaisia. Aamulla olin vetänyt jalkaan kasvatustieteiden kirkkaan turkoosin väriset haalarini. Olen aina pitänyt opiskelijahaalareista. Haalarit saa (väriä lukuun ottamatta) koristaa juuri niin omanlaisiksi kuin haluaa, mutta ne ovat silti yhdistävä tekijä eri aineiden ja korkeakoulujen välillä. Minusta on hauska bongailla erivärisiä haalareita, ja miettiä mitä he opiskelevat. Hauskaa oli myös katsoa haalarikansaa liukastelemassa Ullanlinnanmäellä, ottaen toisistaan tukea ja lopuksi kaatuvan ryhmässä kuin dominot. Sää sattuikin olemaan harvinaisen jäinen, parin tunnin seisoskelun jälkeen en enää tuntenut varpaitani. Sekään ei tosin pilannut tunnelmaa, sillä riehassa jaettiin ilmaista kaakaota ja laskiaispullaa, mistä en ikinä voisi kieltäytyä!

– Hilla

Hilla