Opeopiskelija ihmettelemässä koulun muuttumista

Minulle yksi suurimpia yllätyksiä opettajankoulutuksen aikana on ollut se, kuinka paljon nykykoulu eroaa siitä peruskoulusta, jonka itse kävin. Opetussuunnitelma on vaihtunut ja oppimiskäsitykset ja koulun työskentelytavat muuttuneet, mikä on oikeastaan luonnollista, koska maailmakin muuttuu. Koulutuksessa on mielestäni käsitelty todella kattavasti opettajan työn tulevaisuuden haasteita ja muutoksia.

Itse totuin peruskoulussa siihen, että eri oppiaineita opiskeltiin eri tunneilla, lähes kaikissa aineissa käytettiin oppikirjoja ja tietokoneita käytettiin vain atk-luokassa. Nyt parin ensimmäisen yliopistovuoden aikana olen kuullut ja havainnut, että tietoteknisiä laitteita käytetään koulussa ahkerasti moneen erilaiseen toimintaan yhdistettynä. Sen sijaan valmiisiin oppikirjoihin suhtaudutaan hieman kriittisesti, niistä valitaan parhaat tehtävät mutta ei enää täytetä tunnollisesti kannesta kanteen. Tähän on syynä varmaankin se, että oppimisen tapoja on muitakin kuin kirjalliset tehtävät. Toiminnallisuus korostuu mielestäni nykykoulussa paljon enemmän verrattuna omaan koulupolkuuni.

Aluksi omaan korvaan oli kummallista kuulla, että alakoulussa suunnitellaan jopa erillisistä oppiaineista luopumista ja järjestettäisiin sen sijaan opetus ilmiölähtöisesti. Koulutuksen aikana ajatukseen on kuitenkin tottunut ja siinä näkee paljon hyvää. Matikalle ja äikälle toivoisin lukkareista edelleen omaa aikaa, koska ne ovat niin keskeisiä taitoja, mutta muuten olisin innokas itsekin opettamaan ilmiölähtöisesti ja oppiainerajoja ylittäen. Oikeassa elämässä eri oppiaineiden tunneilla opitut taidot eivät ilmene eri tilanteissa, vaan niitä tarvitsee yhtä aikaa. Lisäksi oppilaiden omille kiinnostuksen kohteille tulee tilaa, kun he voivat koulussa käyttää tutkia haluamiaan ilmiöitä ja oppia siten monen eri oppiaineen sisältöjä. Erkan opiskelijana tässä kuitenkin huolettaa se, kuinka erilaiset oppijat sopeutuvat projektityöskentelyyn ja saavuttavat itseohjautuvan oppimisen tavoitteita. Strukturoiduista tunneista ja järjestelmällisyydestä on kuitenkin myös hyötyä monelle, ja jatkuva ilmiölähtöisyys voi stressata.

Toisaalta myös oppimisen yksilöllisyyttä pyritään huomioimaan jatkuvasti enemmän, ja ideaalitilanteessa oppilaat oppivat tuntemaan itsensä ja oppimistapansa ja saavat valita sen mukaan itse työskentelytapoja. Koulu muuttuu myös siten, että pinnallista tiedon ulkoa oppimista tarvitaan yhä vähemmän, koska minkä tahansa tiedon voi etsiä helposti internetistä. Siksi pänttäämisen sijaan opetellaan etsimään ja soveltamaan tietoa sekä arvioimaan sen luotettavuutta. Näitä muutoksiaitse pidän tärkeinä haasteina tulevassa ammatissani. Enää ei ole järkeä kaataa tietoa oppilaan päähän, mutta lukutaitoa ja kriittisyyttä täytyy opettaa.

Haasteita riittää omaan silmääni siinä, miten opettajana tulee hallitsemaan arkipäivän ja huomioimaan oppilaita yksilöllisesti ja huolehtimaan siitä, että jokaiselle riittää haasteita. Ilmiölähtöisyys ja oppiainerajojen hämärtyminen on mielestäni kiinnostava pohdinnan kohde, johon jokaisella opettajalla ja opeopiskelijalla on varmaankin oma näkökulmansa. Luultavasti omat näkökulmani vielä kehittyvät, kun opetuskokemusta kertyy lisää. Toivottavasti aihe herättää teille mielenkiintoisia pohdintoja esimerkiksi soveltuvuuskokeita silmällä pitäen!

-Anna