Loma alkoi, seuraavan kerran palataan luentosalien penkeille vasta tammikuun puolivälin jälkeen, hui.

Tälle viikolle osui siis kaksi tenttiä, toinen musiikista ja toinen käsityöstä. Musiikin tentti perustui ihan alkeiden osaamiseen, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin. Tentissä meidän piti tunnistaa erilaiset nuotit, merkitä tahtiviivat oikein, tunnistaa sävellaji ja muodostaa intervalleja ja duurisointuja. Eli teoriaa vain ja pienellä asioiden muistiinpalauttamisella tentti meni mielestäni hyvin. Pari kohtaa jäi kuitenkin arvausten varaan ja tiedän että toisen ainakin arvasin oikein!

Käsityön tentti taas oli.. melkoista jargonia. Olin yllättynyt, miten niinkin käytännönläheisestä kouluaineesta oli laadittu noin tieteellinen ja abstrakti tentti, jossa jouduimme pohtimaan refkletion tasoja, taidepainotteista käsityötä ja tulevaisuuden visioita jonkun tiedemiehen kaavion pohjalta. Tuloksia odotellessa, henkisesti valmistaudun ehkä tämän kohdalla uusintaan. Käsityön kurssin arvosanat perustuvat tenttiin (50%) ja tunneilla tehtyihin ”käsityönäytteisiin” (50%). Olin itse tekstiilipainotteisessa ryhmässä, jossa virkkasimme, neuloimme, ompelimme ja kokeilimme erilaisia kankaanpainantatapoja. Sen lisäksi minulla oli 8 tuntia teknistä työtä, jossa valmistimme puisen lampetin. Monella oli virkkuukoukun käyttö unohtunut sitten kolmannen luokan (puhumattakaan höylistä, sahoista ja akkuporakoneista..), mutta dokumenttikameralta seurattiin miten puikko ja langat pysyvät kädessä ja kuinka niitä viuhomalla jopa syntyi jotain.

Tenttien lisäksi tämän viikon ohjelmaan kuului myös rentoutumista ja yhteistä illanviettoa. Ainejärjestömme järjesti syksyn vikat bileet pikkujouluisissa tunnelmissa, naiset olivat tyylikkäinä pikkumustissa ja herrasmiehet juhlivat puvut päällä. Ja vinkkinä: vaikkei ainejärjestön hallitukseen haluaisikaan kuulua, bileitä pääsee aina järjestämään. Niissä tapaa valtavasti uusia ihmisiä ja pääsee näkemään mitä kaikkea oikeastaan vaatiikaan järjestää juhlat usealle sadalle ihmiselle. Suosittelen, se on hauskaa!

Syksystä on nyt tosiaan selvitty. Takana on todella nopeasti menneet 3,5 kuukautta, kaksi periodia, noin 8 kurssia (osa jatkuu vielä keväällä) ja 6 tenttiä. Olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin, ollut mielettömän hauskoissa akateemisissa juhlissa ja epävirallisemmilla kekkereillä, osallistunut monien eri organisaatioiden toimintaan, oppinut uutta ja ehdottomasti löytänyt oman alani. Eipä ole ihme, etteivät opiskelijat halua valmistua, jos tämä on näin kivaa! No ei kai, nautin nyt nämä viitisen vuotta ja sitten taitaakin jo sormia syyhyttää ”oikeisiin töihin”.

Toivotan vielä kaikille rauhallista joulunodotusta, toivottavasti tulee kaunis joulu ja toivottavasti kaikki saavat viettää sitä itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. Itse linnottaudun vanhempien hoiviin muutamaksi päiväksi, kunnes maanantaina vyöryn ulkoilmaan täynnä kinkkua ja suklaata.. En malta odottaa.

Heidi

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää