Pari viikkoa on taas vierähtänyt viime kirjoituksesta. Opinnot ovat vieneet mennessään, ensi viikko näyttää kalenterin osalta joka päivä klo 8-20 luentoja, ryhmiä ja kokouksia… Sitten melkein koittaakin jo tenttiviikko ja sen jälkeen vih-doin väliviikko!

Onnistuin telomaan selkäni aamujumpassa ja ilta onkin mennyt kipuillessa ja venytellessä. Saa nähdä pääsenkö aamulla jaloilleni…

Tässä viime viikon ohjelmaa samanlaisessa muodossa kuin muutamia viikkoja sitten:

MAANANTAI: Luentopäivä. Kuviksen ja musiikin luennot sekä Kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet-kurssin luento. Iltapäivällä pianotunti (soitin vihdoin kahdella kädellä!), jonka jälkeen menimme ainejärjestön hallituksen kanssa siivoamaan opiskelijatilaa.

TIISTAI: Aamulla kotona opiskelua. Iltapäiväksi yliopistolle Oppilaantuntemuksen ryhmätunnille, jossa osa kurssikavereista piti pieniä esitelmiä ja keskustelimme pienryhmissä erilaisista oppilaista. Sieltä kirjaston kautta kotio ja illalla haalaribileisiin koeajamaan vastasaapuneet turkoosit haalarimme! Sain ommeltua ennen bileitä yhden merkin, mutta loppuviikolla niihin ilmestyi loputkin!

KESKIVIIKKO: Aamulla kiertokäynti Kansallisteatterissa (liittyi Puheviestinnän kurssiin). Klo 10:n kierroksella meitä oli vain neljä, joten saimme hieman yksityiskohtaisemman kierroksen ja pääsimme pyörimään mm. lavasteissa ja pukusuunnittelijoiden studiossa. Päivällä palaveri liittyen tulevaan speksiimme ja iltapäivällä luento ja kotona opiskelua.

TORSTAI: Kuviksen ryhmätunti klo 8-12. Teimme omat animaatiot 4-5 hengen ryhmissä ja tunnin lopuksi katsoimme kaikkien tuotokset yhdessä. Kuviksen jälkeen musiikin ryhmätunnille, jolla oli tällä kertaa vain aineenhallintaa. Soittelimme kannelta, lauleskelimme ja teimme omia lyhyitä ja yksinkertaisia kappaleita. Iltapäivällä ainejärjestön hallituksen kokoukseen, jossa venähti iltayhdeksään asti.

PERJANTAI: ”Vapaapäivä”. Aamulla koulujuttuja kotona, päivällä palaveri liittyen ainejärjestömme kotisivuihin. Iltapäivällä sähköpostittelua ja puheluita liittyen kaikkiin erinäisiin koulujuttuihin ja illalla kävin hakemassa pikkusiskoni meille kylään. Kokattiin ja katottiin leffa, eli rentoa viikonlopun alottelua.

Tähän periodiin liittyen meillä on aika paljon tehtävää. Itselläni on yhteensä 6 tenttiä + 1 heti väliviikon jälkeen. Lisäksi laadimme kuviksessa, puheviestinnän kurssilla sekä Kirjallisuus koulussa-kurssilla kussakin yhden ”toiminnallisen tehtävän” eli opetustuokion. Niiden ja tenttien lisäksi on raportteja ja oppimispohdiskelmia sekä pitää naputella kirjalliset versiot toiminnallisista tehtävistä. Eli tylsää ei ainakaan tule! Viimeinen periodi sentään näyttäytyy kalenterissa ihanan seesteisenä: useita vapaapäiviä pitkin viikkoa ja kesälomakin koittaa jo toukokuun alkupuolella. Sitä odotellessa ; )

Tsemppiä muuten kaikille kirjoituksensa alottaneille! Tuntoja saa purkaa kommenttilaatikkoon…

Heidi

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää