• Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Valmennuskeskus

Takana on aivan hullu viikko ja unta on tullut keskimäärin 4-5 tuntia yössä. Toivottavasti te ootte osanneet ottaa rennommin, vaikka huipentuma on nurkan takana. Tähän viikkoon on kuulunut mm. 3 tenttiä, pari työvuoroa, kokouksia, sitsit ja äitienpäivän juhlintaa. Eilen pidettiin siis ainejärjestömme kevätsitsit, joiden valmistelut alkoivat muutama viikko sitten. Eilen menimme paikan päälle kolmen maissa iltapäivällä koristelemaan, kokkailemaan, kattamaan ja juhlimaan ja lopulta pääsimme viimeisten siivoilujen jälkeen lähtemään kotiin päin 12 tuntia myöhemmin. Tänään ponkaisin virkeänä aamukasilta ylös siivoamaan omaa kämppää ja sen jälkeen painelin takaisin juhlapaikalle tekemään viimeiset tsekkaukset ja kantamaan muutaman painavan laatikollisen astioita pari kerrosta ylöspäin. Äitienpäivää juhlittiin maailman parhaimman äidin kanssa syömällä todella hyvin ja leffassa käymällä.

Teillä VAKAVAan on enää kaksi päivää jäljellä. Tässä vaiheessa kirjaa kannattaa alkaa pikkuhiljaa laittamaan sivuun. Koittakaa välttää paniikkilukemista keskiviikkona, luottakaa vain siihen, että olette tehneet parhaanne. Itseensä uskominen ja rauhoittuminen ennen tenttiä voivat vaikuttaa tuloksiin yllättävän paljon. Tänään voitte alkaa jo henkisesti valmistautua kokeeseen. Kun käytännön asiat on mietitty valmiiksi, voitte keskittyä vain kokeeseen ja sen suorittamiseen. Tässä muutama vinkki, joita kannattaa miettiä:

  • Lueskele vielä viimeisen kerran muistiinpanojasi, mieti mielessäsi lukemaasi. Kokoa ja kertaile. Tee viimeisiä tehtäviä pois alta. Tarkista nippelitietoja ja mahdollisia nimiä. Jos lukeminen on jäänyt vähälle ja paniikki alkaa hiipiä, lue mieluummin rauhassa kuin hyppien sivulta toiselle. Keskity lukemaasi.
  • Tarkista, että kaikki tarvittavat välineet löytyy tai on hankintalistalla: kynä, lyijyä ja henkilöllisyystodistus. Pyyhekumia ei saisi käyttää, sillä kone lukee optiset vastauslomakkeet ja jos paperiin on jäänyt näkyviin huonosti kumitettu väärä vastaus, kone saattaa tulkita vastauksen sen perusteella ja laskea sen miinuspisteeksi. Eväitä kokeeseen ei saa ottaa mukaan, mutta juomapullo on sallittu ja suosittelen sitä lämpimästi. Vesi virkistää ja lisäksi voit ottaa purkkaa mukaasi, jos tuntuu että keskityt paremmin jos jauhat samalla jotain.

Koen, ettei ehkä olisi fiksua sysätä tänne enää tässä vaiheessa niitä lupaamiani monivalintatehtäviä. En halua, että kukaan kokee tehtävät liian vaikeina ja ahdistuu niiden takia. Voin kuitenkin kertoa, että VAKAVA-kokeessa monivalintakysymykset ovat yleensä kolmen tyyppisiä:

  1. Yleisiä kysymyksiä liittyen artikkelien pääpointteihin ja keskeisimpiin teemoihin
  2. Kysymyksiä yksityiskohtaisemmista asioista, esim. 1800-luvun alun porvarillisesta naisihanteesta (voidaan vaikka väittää että se käsitti naisen aktiivisena ja terveydestään huolehtivana, joka on ristiriidassa artikkelin väitteen kanssa)
  3. Soveltavia tehtäviä, joissa tulee yhdistää tiettyyn ideologiaan joitain piirteitä. Voi olla vaikkapa tehtävä, jossa annetaan erilaisia käytännön tilanteita ja ne pitää osata yhdistaa oikeaan aikakauteen/ideologiaan/henkilöön. Yksittäisten henkilöiden nimiä mainitaan ei artikkeleissa paljon ja kaikkien nimiä ei tarvitse muistaa. Mikäli nimet kuitenkin mainitaan artikkelissa usein, voi siitä jo päätellä, että nimi olisi hyvä painaa mieleen.

Muistakaa, että kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan muistaa. Itse sain pisteitä yhteensä noin 170 ja muistaakseni maksimipistemäärä oli jotain 200-214 väliltä. Muutama huti tuli siis tehtyä ja pari kysymystä jätin vastaamatta. Vääristä vastauksista tulee miinuspisteitä ¼-1 pistettä ja vastaamatta jääneestä kysymyksestä saa tietysti 0 pistettä. Monet ovat varmaan miettineet taktikointia ja ajatelleet jättävänsä mieluummin vastaamatta kuin ottavat miinuspisteitä. Muistakaa kuitenkin, että jos jätätte vastaamatta vaikka kymmeneen tai useampaankin kysymykseen, menetätte koko sen pistemäärän. Jos tehtävä tuntuu siltä, että vastauksen voisi päätellä ”maalaisjärjellä” tai teillä saattaa olla aavistus oikeasta vastauksesta, kehotan luottamaan vaistoonne. Kuten olen jo aiemminkin todennut, tehtävät ovat inhimillisiä ja ilkeät kompakysymykset on jätetty pois. Kannattaa kuitenkin lukea kysymykset huolella. Hermoilusta johtuen huomasin itsekin lukeneeni pari kysymystä väärin ja meinasin rustata väärän vastauksen.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua. Rentoutukaa ja nauttikaa kauniista ilmasta!

Heidi

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anna Niska

Terveisiä vaihtolukukaudelta!

Noin vuosi sitten päätin hakea vaihto-opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut matkustelusta, vieraista kielistä ja erilaisiin ihmisiin tutustumisesta, joten pitempi ajanjakso ulkomailla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Jännittääkö soveltuvuuskoe?

Minua ainakin jännitti. Harkitsin hetken, että en hakisi koko kasvatusalalle haastattelun takia. Kun mietin asiaa pidemmälle tajusin, että muut ovat täysin samassa veneessä:...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 4

Tässä blogitekstissä käyn läpi Vakava-kirjan neljättä artikkelia. Ekologisen sivistyksen kasvatusfilosofisia lähtökohtia (Veli-Matti Värri) Vakavan artikkeleista...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 3

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun kolmatta artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA-matskuun osa 2

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun toista artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää