• Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Valmennuskeskus

Opettaja tulilinjalla. <- Klik.

Luokanopettajan ammatissa voi tänä päivänä kohdata todella vaikeita haasteita. Kunnioitus opettajia kohtaan tuntuu laskevan, mikä näkyy koulussa eniten siinä, miten lapset ja kodit kohtelevat opettajaa ja kohtaavat hänet. Olemme kuluneen vuoden aikana keskustelleet opiskelijakavereideni kanssa paljon tehdyistä sijaisuuksista ja mm. siitä, mitä luokkaa sitten ”isona” haluaisi opettaa: 1-2:ia, 3-6:ia vai kenties jopa yläluokkia.  Lähes kaikilla meillä on omat kokemuksensa haastavista oppilaista: jotakuta on heitelty tavaroilla, joku on kuuntelemaan haistattelua, joku ollut epätoivoisessa tilanteessa täysin tottelemattoman oppilaan kanssa ja jotakuta on jopa lyöty.

Jokaisen oikeuksiin kuuluu koskemattomuus, eikä väkivaltaa – henkistä eikä fyysistä- tarvitse sietää koskaan. Myös opettaja saattaa joutua haastavaan tilanteeseen havaitessaan väkivallan kohdistuvan itseensä: mitä voin tehdä? Aina kurinpalautus tai auktoriteetin takaisinottaminen ei onnistu, sillä vastaansa saa yhä useammin haistattelua ja tutun lauseen ”et sä voi määrätä mua”. Kuka heitä sitten voi määrätä?

Perusopetuslaissa sanotaan, että koulujen tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Aiemmin (aika hiljattain vielä) sinne oltiin kirjattu, että koulut toteuttavat kasvatusvastuuta yhdessä kotien kanssa. Lukipa siellä joskus myös siten, että koulun täytyy tukea kodin kasvatusta. Koko ajan vastuu kasvatuksesta tuntuu siirtyvän yhä enemmän ja enemmän koululle ja yksittäisille opettajille. Lapset tuntevat jo pienestä pitäen oikeusturvansa ja oppivat käyttämään sitä myös väärin. Opettajan auktoriteetti ja ammattitaito kyseenalaistetaan joka päivä ja inhottavimmissa tapauksissa koteihin ei saa minkään näköistä kontaktia, puhumattakaan kasvatuksellisesta yhteistyöstä. Kenen kasvatettavina nuoret oikeasti ovat? Tällä hetkellä näyttää jopa siltä, ettei kotoa tule minkäänlaisia sääntöjä tai arvoja ja nekin yleishyveelliset arvot, joita suomalaisen koulun kautta yritetään välittää, torpataan sillä, että lapsen mielestä opettajalla ei ole oikeutta kasvattaa, kun ei ole ”äiti eikä isä”.

Oppilaan koskettaminen voi olla todella ristiriitainen asia. Oppilas saattaa tulkita kosketuksen väärin tai käyttää sitä tahallaan aseena opettajaa vastaan. Se on saanut aikaan sen, että opettajat ovat päättäneet olla ottamatta minkäänlaista fyysistä kontaktia, myös ”äidillistä” tai oppilaalle tarpeellista. Monilla tutuillani on hyviä muistoja ala-asteelta siitä, että esim. joka perjantai koulun päättyessä oppilaat saivat kätellä tai halata opettajaa. Kun itse itkin pienenä vaikkapa rikkoutuneen lelun tai pilalle menneen piirroksen takia, oli luonnollista, että opettaja kyykistyi viereeni, paijasi olkapäätä ja pyyhki kyyneleet. Toki nämä esimerkit ovat täysin eri asia, kuin vaikka oppilaan työntäminen tai töniminen tai vaatteista repiminen, mutta olosuhteiden pakottama liika varovaisuus on saanut opettajat karsimaan myös nuo miellyttävät asiat.

Monet meistä pystyvät nyt varmaan kuvittelemaan mielessään ala- tai yläasteelta sen yhden ärsyttävän opettajan. Sen, joka oli aina vähän kireä, antoi paljon läksyä eikä kuunnellut mitään selityksiä. Katsoi vähän tylynä ja vaikutti siltä, ettei pidä lapsista yhtään. Ehkä tällaisissa tapauksissa yksi pieni harha-askel (oppilaan saattaminen ulos luokasta tms.) saa herkästi liian suuret mittasuhteet. Uskon, että Ossi Kolehmaisen tapauksessa kyse on tästä, ja vaikkei olisikaan, niin monille syytetyille opettajille em. tilanne voi olla arkipäivää. Kuka puolustaa opettajan oikeusturvaa? Onko kodit, vanhemmat, koulu ja yhteiskunta aina ennemmin viattoman ja puolustuskyvyttömän lapsen puolella? Leimaako tällainen julkisuus kenties syyttömän Kolehmaisen iäksi?

Tarkoituksena ei ole luoda mitään kauhukuvia toivottavasti tulevasta ammatistanne. Haluan kehottaa teitä miettimään asioita ennen kuin sanotte ne ja myös herkistymään asioille konfliktitilanteiden taustalla. Suomessa on monia nuoria, jotka tulevat surkeista kotioloista. Jos vanhemmat eivät välitä, heitä ei ole tai jos lapsi on kokenut lyhyessä elämässään jotain todella traumaattista, ei häneltä voida odottaa ”normaalia” käytöstä. Lapset eivät ole pieniä aikuisia, vaan pieniä ihmisiä, joista näkyy eletty elämä ja omaksutut (tai puuttuvat) arvot. Kannatta yrittää kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti, sillä kun lapseen tai nuoreen saa luotua yhteyden, se on kyllä todella vaivan arvoista. Opettajan täytyy haluta tehdä hyvää ja aina ajatella lapsen parasta.

Lämpöistä loppuviikkoa toivotellen,

Heidi

ps. muistakaa mekaaninen käsienpesu: paljon taas pöpöjä ja flunssaa liikkeellä!

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anna Niska

Terveisiä vaihtolukukaudelta!

Noin vuosi sitten päätin hakea vaihto-opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut matkustelusta, vieraista kielistä ja erilaisiin ihmisiin tutustumisesta, joten pitempi ajanjakso ulkomailla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Jännittääkö soveltuvuuskoe?

Minua ainakin jännitti. Harkitsin hetken, että en hakisi koko kasvatusalalle haastattelun takia. Kun mietin asiaa pidemmälle tajusin, että muut ovat täysin samassa veneessä:...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 4

Tässä blogitekstissä käyn läpi Vakava-kirjan neljättä artikkelia. Ekologisen sivistyksen kasvatusfilosofisia lähtökohtia (Veli-Matti Värri) Vakavan artikkeleista...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 3

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun kolmatta artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA-matskuun osa 2

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun toista artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää