On viikonloppu eessä taas.. Takana intensiivinen viikko, johon on taas opintojen lisäksi kuulunut kaikkea muutakin ainejärjestöhommeleista parisängyn kokoisen parven maalaamiseen. Vielä olisi viimeinen kaksituntinen, ennen kuin lähden seilaamaan etelän aurinkoisille vesille työkavereideni kanssa..

Valinnaisten monialaisten kurssien lisäksi meillä alkoi nyt Tieteellisen kirjoittamisen kurssi. Pelkkä nimi saa jo haukottelemaan, mutta oikeasti kyse on paljon mielenkiintoisemmasta jutusta, nimittäin äidinkielestä. Monet saattavat nyt kohottaa kulmiaan, kun sanon, että kurssi on kiva siksi, että siellä käsitellään kielenhuoltoa ja tieteellisen kirjoittamisen sääntöjä. Äidinkieli on yksi asioista, joka on melko lähellä sydäntä ja jostain syystä aika moni nippelitieto on jäänyt päähäni. Kielellä on kiva kikkailla, vaikka pidänkin itseäni ehkä hieman enemmän supliikkina. Usein ajatukset vilisevät päässä niin nopeasti, etteivät sormet tahdo pysyä mukana. Puhuessa on helpompi myös käyttää nonverbaaleja keinoja, kun taas kirjoittaessa täytyy esimerkiksi huolehtia siitä, että tekstistä tulee yhtenäinen.

Kielitaju on sellainen asia, jota ei varmaan oikeasti ole ainakaan synnynnäisenä olemassa. Se muodostuu kiinnostuksesta kieleen sekä harrastuneisuudesta lukemisen parissa. Lukemiseksi riittää kaunokirjallisuus tai jopa viihteelliset, kevyemmät novellit, sillä tärkeintä on ns. ”hyvä kieli”. Sanavarasto laajenee, sanonnat saavat merkityksen ja, ehkä parasta, saatat saada aikalaiskuvauksen tietystä ajanjaksosta. ”Hömppäkirjatkin” voivat antaa paljon, kunhan vain niitä osaa lukea kriittisesti ja oikeasta näkökulmasta. Ja joo, joissain tapauksissa myös vähän valikoiden. 

Jos et siis parhaillaan opiskele, niin nauti lukemisesta muuten. Kun opinnot taas alkavat, ei ehkä enää sen 700-sivuisen tiiliskiven lukemisen jälkeen huvita nähdä yhtäkään painettua sanaa. Minulla on näin keskitalvella hieman ikävä lukemista. Haaveilen yhä samasta idyllistä kuin lapsena Koululaisen Räppäriä lukiessani: kuuma ja pysähtynyt kesäaamu, linnunlaulu, kasa kirjoja, riippumatto ja järvenranta. Lukemalla saatan sinne päästäkin.

Hyvää ja tarinoidentäyteistä viikonloppua kaikille!

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää