Tänään oli aivan superjännittävä päivä! Meillä oli ensimmäisen harjoittelumme orientaatiopäivä Viikin normaalikoululla. Pääsimme tutustumaan harjoitteluluokkaamme sekä luokanlehtoriin ja törmättiin myös moniin opiskelukavereihin, joita ei nyt ole tullut nähtyä ainakaan liikaa. Saimme harjotteluparini kanssa harkkaluokaksemme 2-luokan, ja sitä oltiin oikeastaan toivottukin. Luokan oma opettaja oli tosi mukavan ja sydämellisen oloinen ja luokka itsessään ensi näkemältä energinen ja vilkas. Työrauhaongelmat olisi rehellisesti sanottuna aika mieluisa haaste, sillä olisi aika hedelmällistä päästä kokeilemaan erilaisia menetelmiä parantaa työrauhaa.

Meillä harjoittelu alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen tammikuun toisella viikolla. Se kestää 8 viikkoa kun väliin osuu talvilomaviikko. Normaalisti se on siis yhden periodin verran eli noin 7 viikkoa. Opintopisteitä tästä ropisee 12, eli ihan kivasti. Käytännössä me pidetään noin 10 opetustuntia/viikko ja aineina meillä on musa (jee..), matikka, kuvis, mantsa, äikkä ja ET.

Tämä on nyt siis tosiaan eka harjoitteluni ja se kulkee nimellä monialaisten praktikumi. Tätä varten pitää siis olla suoritettuna perusosat kaikista monialaisista aineista (matikka, äikkä, mantsa, kuvis, bilsa, hissa, jne..) ja muutama kurssi perusopintoja. Nyt syksyllä 2012 aloittaneet tulevat kuitenkin suorittamaan ekan harjoittelunsa jo ekan vuoden keväällä. Se on 3-viikkoinen orientoiva harjoittelu ja käsittääkseni painotus on siinä oppilaantuntemuksessa ja didaktiikassa.

Olen monesti aiemminkin kertonut kirjoittelevani opiskelukokemuksista ihan puhtaasti sen pohjalta, miten opiskelu etenee juuri täältä Helsingistä. Muualla harjoitteluja on järjestetty jo pidempään aiempina vuosina ja myös painotukset vaihtelevat yliopistoittain. Jos et siis ole ensisijaisesti hakemassa Helsinkiin, ja kurssien aikataulutukset yms. kiinnostavat enemmän, niin kannattaa kysellä ja selvitellä sitten siitä omasta, toivottavasti tulevasta yliopistosta :)

Harjoittelusta saa kysellä lisää ja ajatukset tulee varmaan pyörimään vuodenvaihteen jälkeen tasan tarkkaan just siinä eikä missään muussa. Viikonloppuun mennessä kirjoittelen teille vielä vähän lisää ja sitten mullakin alkaa melkeen loma! Muutama työvuoro ja sen jälkeen 2 viikkoa EI MITÄÄN! Huomenna mulla on kaksi mantsan tenttiä. Olen parhaillaan yövuorossa, eli vielä olisi 8 tuntia aikaa kerrata.. Jaiks.

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua,

Heidi

 

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää