Opettajankoulutuslaitoksella kuuluu usein opintojen suorittamiseen oman oppimisen ja henkilökohtaisten kehityskohteiden pohtiminen. Tulevat pedagogit saavatkin tämän tästä vastaansa samat kysymykset:

  • Mitä opin kurssin aikana?
  • Miten voisin hyödyntää oppimaani myös jatkossa ja laajentaa tietämystäni?
  • Mikä minulle jäi vielä epäselväksi ja miksi?
  • Kuinka voisin vielä kehittää itseäni? 

Itse teen tällä hetkellä opintoihini kuuluvaa monialaista harjoittelua. Sen suorittamiseen kuuluu opetustuntien pitämisen ja suunnittelun ohella itsearviointiraportin rustaaminen. Ideana on valita jo ennen opetuksen aloittamista pari kehityskohdetta, joihin aikoo jakson aikana kiinnittää erityisesti huomiota. Tietoinen omien haasteiden pohtiminen auttaa paitsi pysymään kartalla omasta osaamisesta myös pääsemään yli vaikeimmista esteistä. Kehityskohteiden parissa etenemisestä kirjoitetaan raporttiin viikoittain oppimispäiväkirjojen tapaan.  Lopuksi harjoittelun ja itsearviointiraportin satoa käydään läpi yhdessä omaa harjoittelua ohjaavan luokanlehtorin kanssa.

Itsetuntemus on yksi tärkeimmistä asioista, joita luokanopettajaksi hakeutuvilta toivotaan. Omien vahvuuksien ja heikkouksien pohdinta on kuitenkin taitolaji, jota kannattaa treenata. Itseensä toki saa —ja pitääkin olla — tyytyväinen, mutta aina löytyy varmasti jotain petrattavaa. Jokainen voi haastaa itsensä itsearviointiin vaikka kuukauden ajaksi. Haasteiksi voi nimetä esimerkiksi paremman aineenhallinnan tai innostavan opetuksen toteuttamisen. Toki kehityshaaste voi olla jotain yksinkertaisempaakin, kuten työkaverien tervehtiminen ja pyytämättä auttaminen. Kirjallista raporttia ei tietenkään tarvitse laatia; pienet muistiinpanot matkassa muutenkin kulkevassa puhelimessa auttavat jo pitkälle. Keskeisimmät huomiot kannattaa pistää ylös omaa edistymistä seuratakseen. Lopussa on hyvä miettiä missä onnistui ja miksi joku asia jäi vielä keskeneräiseksi. Olennaisinta on muistaa, ettei koskaan voi olla täysin valmis.

– Alina

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää