“Opettaja, joka herättää ymmärryksemme yhdestä hyvästä teosta, saa enemmän aikaan kuin opettaja, joka täyttää muistimme lukuisilla nimen ja muodon mukaan luokitelluilla luonnonilmiöillä.”

— Goethe

Kävellessäni eräänä iltapäivänä koulun käytävää pitkin näin edessäni tutut kasvot. En heti tunnistanut kenestä oli kyse, mutta henkilön ohitettua minut juolahti mieleeni kuka hän olikaan. Käännyin kannoillani ja esittelin itseni. Sitten halasimme ja vaihdoimme pari hämmästynyttä hymyä. Kyseessä oli yksi entisistä opettajistani. Opinahjoni oli pieni alakoulu ja vaikka hän ei edes ollut oma luokanopettajani, tunnistin hänet oitis ja nimikin löytyi aivojen perukoilta vaivatta. Kyseinen opettaja itsekin muisti käden käänteessä, mitä oppiaineita oli luokalleni aikoinaan opettanut.

Tämä kohtaaminen herätti minut miettimään sitä, mikä on opettajan merkitys oppilaan elämässä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen tiesin kuka hän oli ja tapaamisen jättämä ilahtuneisuus piti minut hyväntuulisena koko päivän. Ensimmäinen mitä entisen opettajan kohdatessani muistin ei suinkaan ollut musiikin teoria, vaan pienet asiat, kuten sen, että hänellä oli aina lämmin hymy. Hänen opettamansa oppiaineet eivät edes kuuluneet suosikkeihini, sillä osaamiseni niissä oli sangen heikkoa. Tämä ei kuitenkaan koskaan personifioitunut inhoksi opettajaa itseään kohtaan.

Usein kuulee sanottavan, että oppilaat rakastavat opettajaansa. Opettajan täytyykin olla aika kamala, jotta varsinkaan pienimmät lapset eivät hänestä pitäisi. Samalla opettajalla on suuri vastuu kasvattajana. Hän on roolimalli, turvallinen aikuinen, sekä melkoinen monitaitaja. Puhumattakaan siitä, että joillekin lapsille hän on äidin tai isän korvike. Loppujen lopuksi se, mitä omasta opettajasta ensimmäisenä muistetaan ei yleensä liity oppiainesisältöihin. Muistamme sen miltä hänen hyväksyntänsä tuntui, miten hän otti meidät vastaan ja miten hän opetti meille elämisen taitoja, kuten ryhmässä työskentelyä. Muistamme myös negatiivisen: tuo oli se opettaja, joka pakotti esiintymään muun luokan edessä tai lyttäsi kommenteillaan intoni aihekirjoitusta kohtaan. Harvalla meistä juolahtaa ensimmäisenä mieleen Pähkinäsaaren rauhan vuosiluku tai jakolaskun laskeminen allekkain.

Opettajan ammatissa vastuu korostuu asettamalla paineita onnistumiselle ja toisaalta auttamalla tiedostamaan oman työn merkityksen. Tähtäimessä on se, että kun oma oppilas vielä vuosien kuluttua kohtaa sinut jossakin, hän tulee iloisena tervehtimään ja muistaa, miten tärkeä olet hänen elämässään ollut. Opettajan tehtävänä ei ole kaataa oppilaiden päähän tietoa, vaan kasvattaa heistä aikuisia, joilla on kyky ja halu oppia. Samalla opettajan työ on mitä suurimmissa määrin ihmissuhteisiin perustuvaa: niiden toimivuus on perusta kaikelle oppimiselle ja juuri ne pysyvät oppilaiden mielessä silloinkin, kun yhteinen koulutaival on jo tullut päätökseensä.

– Alina

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Tehokkaita opiskeluvinkkejä!

Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Katri

Opiskelijavaihdossa Islannissa

Vietin kevätlukukauden vaihto-oppilaana Pohjois-Islannissa, Akureyrin kaupungissa (20 000 asukasta). Lähdin kuuden kuukauden Erasmus-vaihtoon kotiyliopistostani Turun yliopistosta Akureyrin yliopistoon...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

Mikä ihmeen kandi?

Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Miksi valmennuskurssille?

Tarvitaanko yliopistoon pääsemiseksi valmennuskurssia? Tätä kysymystä moni hakija varmasti pyörittelee ennen valmistautumista pääsykokeisiin. Vastaus pähkinänkuoressa...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Anni

My week

Heippa! Olen nyt siirtynyt harjoittelussani yläkouluosuuteen. Ajattelin, että viime kertaisen My day:n lisäksi olisi kiva kuvata laajemmin harjoittelun koostumista ja kuinka muut opintojutut...

Lue lisää