• Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Alina Jokelainen

Studia- messut on taas kerran nähty ja koettu, joten on aika suunnata katse kohti kevään yliopistohakua. Silloin moni on viimeistään tiukan paikan edessä, kun on aika kysyä itseltään ihan tosissaan, että mikä minusta tulee isona. 

Jatkokoulutukseen keväällä hakevista abeista moni oli varmasti pää pyörällään messuhulinoissa: mahdollisia ammatteja on tusinoittain,  joillekin aloille on aivan liian haastavat pääsykokeet, kaikki tuntuvat kilpailevan samasta opiskelupaikasta, monesta koulutusohjelmasta ei valmistu suoraan ammattiin, mikään ei kiinnosta niin paljon, että jaksaisi tehdä sitä lopun ikäänsä… Minultakin kyseltiin Valmennuskeskuksen pisteellä miksi kannattaa hakeutua juuri luokanopettajaksi. Pohdittuani asiaa päätin listata tänne muutamia omakohtaisia motiiveja alalle hakeutumiselle. Tässä siis pohdiskelijoille purtavaksi 15 syytä ryhtyä luokanopettajaksi:

  1. Kyseessä on kutsumusammattini
  2. Sovellun persoonaltani luokanopettajaksi
  3. Haluan tehdä töitä lasten parissa
  4. Toivon saavani ammatin, jolla on yhteiskunnallista merkitystä
  5. Minua kiehtoo oppiminen ja olen kiinnostunut pedagogiikasta
  6. Nautin opettamisesta ja koen olevani siinä hyvä
  7. Pidän itsenäisestä ja vastuullisesta työstä
  8. Haluan ammatin, jossa jokainen päivä on erilainen
  9. Työni täytyy olla sopivan haasteellista ja tahdon aina oppia lisää
  10. Opiskelualastani valmistuu suoraan ammattiin
  11. Opinnoissa (sekä työssäni) haluan yhdistää teorian ja käytännön
  12. Pidän yhteistoiminnallisuudesta ja osaan toimia osana ryhmää
  13. Olen innovatiivinen, tutkiva ja innostunut tyyppi
  14. Minulla on suuri sydän ja ymmärrän lasten maailmaa
  15. Juon paljon kahvia

Jos tästä listasta löytyi omalle kohdallesi osuvia väittämiä, saattaa sinussa olla piileviä opettajan aineksia. Eipä aikaakaan kun jo huomaat tarpovasi pitkin Opettajankoulutuslaitoksen käytäviä raitapaita painovärissä, Aapinen kainalossa ja puuhelmet kaulassa killuen… Tervetuloa siis iloiseen joukkoomme!

Terkkuja, Alina

Ps. Enää yksi tentti ja sitten meikäläistä kutsuvat joululoma, sekä aina upea Berliini. Auf Wiedersehen!

Muita blogipostauksia

  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Jännittääkö soveltuvuuskoe?

Minua ainakin jännitti. Harkitsin hetken, että en hakisi koko kasvatusalalle haastattelun takia. Kun mietin asiaa pidemmälle tajusin, että muut ovat täysin samassa veneessä:...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 4

Tässä blogitekstissä käyn läpi Vakava-kirjan neljättä artikkelia. Ekologisen sivistyksen kasvatusfilosofisia lähtökohtia (Veli-Matti Värri) Vakavan artikkeleista...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA matskuun osa 3

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun kolmatta artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Vinkkejä vuoden 2019 VAKAVA-matskuun osa 2

Tässä blogissa käyn läpi vuoden 2019 VAKAVA-matskun toista artikkelia. Kun haet kasvatustieteelliseen koulutukseen, sinun tulee suorittaa haun ensimmäisessä vaiheessa kirjallinen...

Lue lisää
  • Kasvatustiede ja opettajankoulutus
  • Hilla

Laskiaisriehan fiiliksiä 2019

Eilen vietettiin Laskiaistiistaita, mikä tarkoittaa myös opiskelijoiden laskiaisriehaa. Joka vuosi pääkaupunkiseudun opiskelijat kokoontuvat tähän aikaan Ullanlinnanmäelle...

Lue lisää