26.02.2020

Vaihto-opiskelusta

Tjena! Pienen luovan paussin jälkeen takaisin asiaan.

Mikä ihmeen vaihto? Miten sinne pääsee? Miksi juuri Göteborg? Raotetaanpa verhoa!

Yliopisto-opintojen yhteydessä on hyvin suosittua lähteä vuodeksi tai puolikkaaksi tai vaikka koko maisteritutkinnon ajaksi opiskelemaan ulkomaille. Tätä kutsutaan opiskelijavaihdoksi. Kohdetarjonta ja kurssimahdollisuudet vaihtelevat yliopisto- ja alakohtaisesti, mutta pääosin valinnan varaa riittää runsaasti. Vaihtokohteita löytyy ympäri maailman. Puhun tässä postauksessa vaihtoonlähdöstä omien kokemusteni perusteella – käytännöt saattavat siis poiketa yliopistojen välillä.

Miten prosessi eteni? Aluksi oli päätettävä, mihin päin maailmaa haluan lähteä. Olen aina pitänyt Ruotsin kielestä ja kulttuurista, ja naapurimaan kaupungeista Göteborg tuntui kaikkein houkuttelevimmalta. Olin käynyt kaupungissa kerran aiemmin pari vuotta takaperin, ja tunnelma teki tuolloin minuun jollain tapaa lähtemättömän vaikutuksen.

Arkkitehtiopiskelijoiden keskuudessa vaihtokohteista suosituimpia tuntuvat tällä hetkellä olevan kaukaiset ja eksoottiset maankolkat, kuten Japani tai Etelä-Amerikka, ja moni kummasteli valintaani lähteä vaihtoon näin lähelle. Arki Ruotsissahan ei poikkea lainkaan kotimaan meiningistä. Vai poikkeaako? Minusta on ollut mielenkiintoista pohtia naapurimaiden välisiä eroja, vaikka ne melko hiuksenhienoja ovatkin. Niitä löytyy kyllä, uskokaa pois!

Vaihtohaku tapahtui kahdessa osassa. Ensin hain yliopiston sisäisessä haussa valitsemiini kohteisiin (Göteborgin jälkeen listallani olivat Oslo sekä Porto), ja kun yliopisto oli hyväksynyt minut eteenpäin, lähetin varsinaisen hakemuksen Chalmersin teknilliseen yliopistoon. Parin kuukauden päästä sain sähköpostiini iloisia uutisia hyväksymiskirjeen muodossa, ja pääsin vihdoin orientoitumaan opiskelusyksyyn Ruotsin länsirannikolla. Mikäli ovet Chalmersiin eivät olisi auenneet, olisi minulle luonnollisesti ehdotettu hakuni seuraavia vaihtoehtoja.

Hyväksynnän myötä tuli hoitaa omatoimisesti useita käytännön asioita, kuten löytää asunto Göteborgista syksyn ajalle. Edulliset vuokrakämpät ovat täällä kiven alla, sen ymmärsin melko pian. Göteborgissa aiemmin vaihdossa olleet opiskelukaverini osasivat neuvoa siinä, mistä kanavista asuntoa kannattaa etsiä ja mitkä kaupunginosat ovat viihtyisimpiä ja turvallisimpia. Edullinen ja sijainniltaan täydellinen pieni huone löytyi kuitenkin lopulta helposti. Muutin erään ihanan naisen luo kävelymatkan päähän niin kampuksesta kuin keskustasta.

Vaihto-opiskelu tarjoaa uusia näkökulmia ja puhtia opintoihin. Ei tarvitse lähteä naapurimaata kauemmas saadakseen perspektiiviä omaan alaan ja arkeen ylipäätään. Kotona arkeni koostuu puoliksi työ- ja puoliksi koulupäivistä, mutta vaihdon aikana olen täysipäiväinen opiskelija. Se on ihanan virkistävää!

Maisa

Olen 26-vuotias seitsemännen vuoden arkkitehtiopiskelija Aalto-yliopistosta.

Kirjoitan parhaillaan diplomityötäni ja tavoitteenani on valmistua tänä vuonna. Vaikka opintojen päättyminen tuntuu oudolta ja haikealta, odotan innolla ja jännityksellä, mihin tieni seuraavaksi vie!

Blogissa jaan ajatuksia ja kokemuksia kuluneiden opiskeluvuosien varrelta sekä vinkkejä arkkitehtuurin pääsykokeisiin tähtääville. Toimin myös opettajana Valmennuskeskuksen arkkitehtikursseilla.