• Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

HALLITSE AIKAASI 

Huomaan, että joululoma tulee tarpeeseen, sillä en ole vuoteen pitänyt yhtään lomaa. Aikataulutin koko kesälle kursseja ja ajattelin, että nyt syysloman ennätän hengähtää edes viikon ennen loppu puristusta jouluun, mutta uusien kurssien avauduttua ennakko tehtävät ovat syysloman aikana tehtävä, jotta pääset kurssille. Jouluna on siis kesäloma ja koulusta lomaa.

Nyt huomaan, että ajanhallintaan olen panostanut enemmän ja haluankin jakaa kaikille kiireisille opiskelijoille ja työssä käyville hyviä vinkkejä omaan ajanhallintaan.

 

Kalenteri

Olen kirjoittanut kalenteriin kaikki menot. Tämän lisäksi, perinteinen kalenteri ei muistuta, joten olen lisännyt kaikki tiedot sähköiseen kalenteriin, joka hälyttää ja muistuttaa jokaisesta merkinnästä. Samainen kalenteri on ladattu myös puhelimeen, jolloin muistutus tulee ajasta tai paikasta riippumatta.  

Opi sanomaan ei

Oletko aina muita auttamassa, lastenhoito apuna, siivousapuna, henkisenä tukena, jopa teet muidenkin töitä? Voit hyvällä omalla tunnolla sanoa joskus ei. Tällä hetkellä en pysty auttamaan, vaikka haluaisin. Kuuntele itseäsi, kehoasi, ennätätkö auttamaan vai voitko oikeasti tehdä itsellesi asettamat tavoitteet ensin ja katsoa jääkö sinulle aikaa tämän jälkeen.

Mindfulness

Meidän mielemme usein kuormittuu ja kiireessä et ehkä huomaa virheitä. Voit olla kiukkuinen perheen jäsenille tai työkaverille. Voimme myös kantaa huolta ja murhetta ystävästä, tulevaisuudesta tai jostain muusta. Ota tietoinen läsnäolo tähän hetkeen. Mindfulness harjoitteiden avulla teemme asioita läsnä ollen, valiten viisaasti keskittyen tekemiseen. 

Liikunta

Liikunta antaa lisää energiaa ja vireyttä. Liikunnan jälkeen mieli on positiivisempi, sillä liikunta poistaa elimistöstä stressihormoneita. Olen itse asettanut 5 kertaa viikossa työn ja opiskelun väliin ulkona 1 h kävelyn tai kuntosalilla jumpan. Näin syksyn aikaan pyrin käydä niin paljon ulkona kuin mahdollista. Happi on elämän ehto. 

 

Voimaa ja Valoa

 

-Helena-

 

Helena

Olen 43-vuotias iloinen ja positiivinen opiskelija. Kotona minulla on ihana avomies ja kaksi ihanaa ja valloittavaa poikaa. Olen töissä talousassistenttina miesvaltaisella alalla ja nyt lisäksi täyspäiväinen opiskelija työn ohella. 

Olen mukana kuorossa ja ohjaan lisäksi vauvauinteja. Olen kiinnostunut opiskelemisesta, nimenomaan liiketalouden ja henkilöstöpäällikön opinnoista. Lisäksi hyvinvoinnista, terveydestä, valokuvaamisesta, liikunnasta ja uusien asioiden oppimisesta. Mottoni: Kohtele muita niin kuin haluat että sinua kohdellaan.

 

Muita blogipostauksia

  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

Kuunteletko läsnä olevasti?

  Keväällä valmistuin tradenomiksi ja nyt syksyllä aloitin avoimessa opiskelemaan YAMK Master opintoja liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen koulutusta. Normaalisti tradenomi...

Lue lisää
  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Hanna S

Miten yhdistää opinnot ja lapsiperhearki?

Mä oon aina ollut semmonen, joka on etsinyt itseään. En oo oikein ikinä tiennyt, mikä musta tulee isona, tai jos oon jonkun hyvän alan keksinyt oon ajatellut, että turha...

Lue lisää
  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

Opinnäytetyön tekeminen pelotti turhaan

Hei kevät alkoi lähestyä aika hurjaa tahtia. Tarkistin, että viimeinen kurssi ”toiminnan kehittäminen” ja opinnäytetyö prosessi alkavat. Olin ajatellut...

Lue lisää
  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

You can do it

Hei aika on vilahtanut silmissä ja päättötyö valmistumassa ensi viikon aikana. Aloitin ensin avoimessa ja pääsin tutkinto opiskelijaksi elokuussa 2019 ja nyt aion valmistua...

Lue lisää
  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

Ajanhallinta vinkkejä juuri sinulle!

HALLITSE AIKAASI  Huomaan, että joululoma tulee tarpeeseen, sillä en ole vuoteen pitänyt yhtään lomaa. Aikataulutin koko kesälle kursseja ja ajattelin, että nyt...

Lue lisää
  • Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala
  • Helena

Mindfulness

Hei Päämäärää kohti mennään kovaa vauhtia. Motivaatio ei ole hiipunut ollenkaan, suorastaan kasvaa mitä pidemmälle opinnoissa pääsee. Joillekin...

Lue lisää