AMK liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala  •  07.05.2020

Jotain hyvää

Hei

tämä korona aika on ollut todella ihmeellistä. Joillekin tämä on aiheuttanut paljon surua ja joillekin pelkkää hymyä. Haluan kertoa, miten tämä korona epidemia on vaikuttanut minuun. Vaikka itse tauti on pelottava, mutta minuun ja perheeseeni tällä on ollut positiivisia vaikutuksia. Olen samaan aikaan kuitenkin huolestunut muutamasta todella rakkaasta ystäväni, miten he tulevat selviämään. Ajattelen kuitenkin aina positiivisesti, uskon hyvään ja siihen, että kaikki selviää omalla ajallaan. Ihmiset eivät pysähdy ennen kuin on pakko ja nyt se pakko tuli ja miten kävi. On tullut eroja, masennuksia ja muuta negatiivista.

Minulle tämä on ollut ihanteellista aikaa. Olen tehnyt paljon etänä töitä, jolloin saan olla läsnä lapsilleni, vaikka en ennätä heidän kanssaan tehdä mitään työpäivän aikana. Läsnäolo riittää, olen kiitollinen. Parisuhteet joillakin koronan takia karisseet, mutta meidän suhteemme on jopa alkanut kukoistamaan entisestään. Sitä tässä olemme yhdessä mieheni kanssa ihmetelleet. Opiskelu etänä on sujunut loistavasti ja opinnot jopa odotettua paremmin. Kaipaan kuitenkin ihania opiskelu ystäviäni ja heidän kanssaan yhteistä aikaa.

Tulevaisuudesta emme tiedä vielä tuleeko tämä pahenemaan vai paranemaan. Jos sinulla ei ole juuri nyt asiat hyvin, niin se ei tarkoita, että kenelläkään toisella ei saisi asiat olla hyvin. Kun itsellä menee huonosti, ei jaksa iloita muiden onnesta eikä tarvitse. Mutta pienikin valo, positiivisuus, kiitollisuus, hyvyys ja ilo on paljon enemmän juuri nyt.

Pysykää kotona

Helena

Helena P

Olen 46-vuotias iloinen ja positiivinen opiskelija. Kotona minulla on kaksi ihanaa 16 ja 15-vuotiasta nuorta miestä. Olen töissä HR ja talousassistenttina logistiikka- ja kuljetusalalla. Olen mukana gospel-kuorossa ja ohjaan lisäksi vauvauinteja. Olen kiinnostunut terveydestä, liikunnasta, valokuvaamisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Mottoni: Kohtele muita, niin kuin haluat, että sinua kohdellaan.