Psykologia, Kurssit, Valmennuskeskus
Psykologia, Kurssit, Valmennuskeskus
YhteystiedotYhteystiedotPalauteLinkit


Psykologia, Kurssit, Valmennuskeskus

Turku - Psykologia

Psykologia artikkelikurssi, Turku 2011 10.4.-13.5.2011

Artikkelikurssilla käsitellään pääsykokeessa vaadittavat artikkelit perusteellisesti läpi. Kurssilla keskitytään artikkelien keskeisten painotusten, asiasisältöjen ja käsitteistön ymmärtämiseen sekä johtopäätösten tekemiseen. Kurssilla teet lisäksi runsaasti harjoituksia, joiden avulla ymmärrät sekä muistat kokonaisuudet ja yksityiskohdat helpommin.

Lisätietoja kurssista

Psykologia tilastotiede, Turku 2011 26.3.-13.5.2011

Kurssimme valmentaa Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen pääsykokeisiin. Psykologian kokeessa tilastomatematiikan osuus on voimakkaasti painottunut. Ensimmäinen koeosio muodostuu tilastomatematiikasta. Koe on aina ollut soveltava ja siinä menestyminen on edellyttänyt huomattavasti enemmän laskutaitoja ja loogista päättelykykyä ja tiedon soveltamista kuin pääsykoekirjassa olevat peruslaskut. Kokeessa myös kaavat on ymmärrettävä ja osattava ulkoa, sillä annettujen kaavojen joukossa voi olla ylimääräisiä ja virheellisiä kaavoja. Jo pienikin parannus tilastomatematiikan taidoissa voi olla ratkaisevaa valintakokeessa menestymisen kannalta. Kurssimme antaa sinulle tiedollisesti hyvän pohjan menestyä kokeessa ja sen avulla saat realistisen kuvan siitä, mitä sinulta kokeessa vaaditaan. Kurssillamme käydään läpi pääsykoekirjassa oleva teoria ja kaavat, tutustutaan vanhoihin valintakoetehtäviin sekä lasketaan runsaasti.

Lisätietoja kurssista

Bookmark and Share
Valmennuskeskus, Tammasaarenkatu 7, PL 235, 00181 HKI. Puh: 0207 280 340Powered by NaviaCMS