Historia
Historia tieteenä tutkii menneisyyden ja nykyajan tapahtumia sekä niiden keskinäistä riippuvuutta. Historiaa voi opiskella Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistossa sekä Åbo Akademissa.
Oppiainevalikoima vaihtelee yliopistoittain ja jokaisessa oppilaitoksessa on omanlaisensa pääsykoe. Opetus jakaantuu useiksi eri oppiaineiksi, joita ovat muun muassa Suomen historia, Suomen ja Skandinavian historia, yleinen historia, aate- ja oppihistoria sekä kulttuurihistoria.
Helsingin yliopistossa historian alkuvaiheen opinnot ovat yhteisiä ja perusopintojen jälkeen voi valita pääaineekseen joko yleisen historian tai Suomen ja Skandinavian historian. Historian opinnot ovat luonteeltaan yleissivistäviä ja tutkimustyöhön valmistavia. Opiskelija voi lisäksi suorittaa ammattiin valmistavan arkistoalan koulutuksen, museologian opinnot tai erikoistua arkeologiaan. Historian opettajaksi haluavat opiskelevat lisäksi kasvatustieteitä. Sivuaineita voi valita vapaasti omasta tiedekunnasta, muista tiedekunnista tai jopa eri yliopistoista. Suosittuja sivuainevalintoja on mm. poliittinen historia ja valtio-oppi.
Helsingin yliopiston historian laitoksen valintakoe poikkeaa muiden paikkakuntien pääsykokeista, siten että erillisiä pääsykoeteoksia ei nimetä. Koetta varten annetaan ainoastaan tietyt ajanjaksot maailman historiasta sekä Suomen ja Pohjoismaiden historiasta. Hakijan on itse etsittävä kaikki pääsykokeessa vaadittava tieto eri lähteistä. Onnistuneet kirjavalinnat ovat sisäänpääsyn kannalta ratkaisevan tärkeitä, sillä kokeessa edellytetään huomattavasti lukiotietoa laajempaa osaamista.
Tampereen yliopiston valintakoe perustuu kokeessa jaettavaan aineistoon sekä kouluopetuksessa ja muulla tavoin karttuneeseen historialliseen tietoon. Koe on reaalikokeen luonteinen.
Riittävien pohjatietojen ohella toinen kokeessa erotteleva tekijä on vastaustekniikka. Valintakokeessa arvioidaan hakijan historiallista ajattelu- ja päättelykykyä, opiskeluvalmiuksia sekä taitoa kirjoittaa selkeästi ja loogisesti. Koekysymykset ovat laajoja esseetehtäviä, joissa erottuakseen muista hakijoista on keskeisten pääkohtien ohella osattava riittävällä tarkkuudella myös yksityiskohtaisempaa tietoa.
Huolellinen valmistautuminen ja hyvä vastaustekniikka ratkaisevat opiskelupaikan saamisen. Historian kursseillamme sinulla on apunasi ammattitaitoiset, pääsykoevalmentamiseen erikoistuneet opettajat sekä muiden kurssilaisten tuki. Hakijoiden tiukasta karsinnasta johtuen kurssimme ovat olleet erittäin suosittuja ja niillä on tehty paljon töitä. Kovasta työnteosta kertoo myös kurssiemme sisäänpääsyprosentit, jotka ovat olleet huomattavasti yliopiston yleistä sisäänpääsyprosenttia paremmat. Helsingin yliopistosta on viime vuosina saanut opiskelupaikan 40-55% kurssilaisistamme.