![]() ![]() |
![]() ![]() |
|
EURO<26-korttiValmennuskeskuksen kurssilaisilla on mahdollisuus saada itselleen maksutta EURO<26-kortti vuodeksi. Valmennuskeskus toimii yhteistyössä Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n kanssa, joka hallinnoi EURO<26-kortteja Suomessa. Allianssin on suomalaisten nuorisojärjestöjen kattojärjestö. EURO<26 -kortti kaikille kurssilaisille!
EURO<26-korttiin ovat oikeutettuja alle 26-vuotiaat nuoret. Korttia voi käyttää yli 40 Euroopan maassa. Euroopassa kortinhaltijoita on yli neljä miljoonaa, ja heille on tarjolla etuja, palveluja ja alennuksia yli 100 000 paikassa. Suomessa etuja on yli 800 paikassa. Normaalisti kortin hinta on 8 euroa. EURO<26-korttijärjestelmää tukevat sekä Euroopan neuvosto että Euroopan unioni. Suomessa EURO<26-korttia ylläpitää Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka juuret ulottuvat aina 1940-luvulle asti. Allianssin jäseninä on yli sata valtakunnallista nuoriso- ja kasvatusalan järjestöä, mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Suomen Punainen Risti, Suomen Lukiolaisten Liitto ry, Suomen Opinto-ohjaajat SOPO ry, ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. EURO<26-kortin etusivustot Tutustu Allianssin toimintaan tarkemmin KK Valmennuskeskus Oy Valmennuskursseja ei järjestetä toimistolla Miten pääsen sinne?
|
||
![]()
|